lauantai 18. huhtikuuta 2009

Viimeinen viesti Japanista

No niin matkalaukut on pakattu ja kaksi laatikkoa yhteensä 30kg on lähetetty Suomeen. Tämä päivä on mennyt pakkaillessa ja rauhallisesti huilatessa täällä. Huomenna on herätys klo. 5:00, ja lento lähtee klo.11:00.

Kentälle mennään kahdella autolla jotta saadaan kaikki tavarat mukaan. Silti on paljon kannettavaa ja tavaraa mukana. Asemalta vielä ostetaan viimeiset tavarat.

Nyt se on sitten loma lopussa ja melkein koko kesä tehtävä töitä muiden lomaillessa. Mutta ei se haittaa, täällä on aina niin mahtavaa käydä.

Huomisesta taitaa tulla pitkä päivä kun normaaliin päivään lisätään 6 tuntia aikaeron takia, siis 30 tunnin päivä.

Kylvyssä on jo käyty joten kohta pitää mennä nukkumaan.

Katsotaan josko blogia jaksaa pitää vielä Suomessa....

Se on oli sitten siinä!

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Vuorella

Enään pari päivää jäljellä, itseasiassa vain huominen eli lauantai on viimeinen kokonainen päivä Japanissa. Kyllä on kuukausi mennyt nopeasti. Tänään Yuko meni lasten kanssa Hello Kitty landiin ja minä kävin Shinjukussa ja sen jälkeen suuntasin vuorille.

Menin vuorelle nimeltään Takao. Se kuuluu Tokioon mutta on sen toisessa laidassa, itseasiassa Tokio on aika pitkä ja kapea. No päivä ei ehkä ollut kaikkein paras koska oli luvattu 40% mahdollisuus vesisateeseen ja ilma oli pilvinen. Shinjukussa kuitenkin näytti siltä ettei välttämättä sada. Shinjukun asemalta lähtee yksi junalinja joka menee ihan vuoren juurelle jossa on sen junan päätepysäkki. Myöhästyin junasta joka lähti kun kävelin portaita alas. Siispä suuntasin takaisin ylös ja kävin ostamassa juotavaa, syötävää ja vähän suklaata. Sitten odottelin vartin verran toista junaa. Se oli paikallisjuna joka pysähtyisi jokaisella asemalla ja niitähän riittää yli 25 kappaletta. Puolessa välissä matkaa ajattelin että kuitenkin kohta tulle Rapid versio ja menee ohi, joten kun pysähdyimme asemalle jossa Rapid juna myös pysähtyy nousin junasta. Niin nousi moni muukin sillä viereiselle laiturille oli tulossa se Rapid versio parin minuutin päästä. Laskin että paikallinen juna olisi pysähtynyt vielä 20 kertaa ja Rapid vain 8. Joten aikaa säästyi kivasti. Silti matkaan meni yli tunti.

Kun saavuimme pääteasemalle totesin että vuoren huippu oli pilvien peitossa mutta silti hienon näköinen. Asemalta otin alueen kartan ja päätin kävellä ylös 1. reittiä koska se oli suosituin. Ylös olisi päässyt myös 2 eri hissiä pitkin, mutta ajattelin että maisemat on hienommat jos kävelee. Ja niin totisesti olikin. Reitin pituus vuoren huipulle on 3.8 km ja hissiltä vain 1.2 km. Mitä ylemmäs meni sitä sakeammaksi sumu kävi.
Mutta oli se tosiaan hienon näköistä, kuvissa se ei näy yhtä hyvin kuin paikanpäällä, mutta silti muutama otos onnnistui loistavasti. Tämä oli ensimmäinen kerta tällä vuorella eikä totisesti jää viimeiseksi. Kiertelin ja kaartelin ympäri vuorta eri reittejä ja kuvailin aika paljon, yli 400 kuvaa tuli pelkästään vuoreltä.

Lopulta oli pakko lähteä poispäin ja alas meninkin sitten kaapeliautolla tai oikeastaan junalla. Sumukin tiivistyi iltaa kohti enemmän joten oli hyvä aika lähteä. Kotimatka kesti sen pari tuntia. Ja nyt jalat on aika väsyneitä.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Loma loppuu kesken

Viimeinen viikko menossa ja jo keskiviikko. Miten tässä näin kävi, aika ei yksinkertaisesti riitä. No kolme viikkoa tässä on tullut liikuttua aika reippaasti ja koko ajan on hartioilla ollut jotain kannettavaa. Alussa koko kamera reppu ja sitten vielä Lia välillä. Sitten jossain vaiheessa reppu jäi pois ja tilalle tuli olkalaukku, joka on aika tyypillinen Japanilais mallinen (ostinhan sen viime vuonna täältä) jossa oli tarpeelliset kamera tavarat. Ja taas Liaa jotuu välillä kantamaan. Iltaisin sitten kun tulee junalla ja bussilla takaisin kämpille niin on kaikki ostoskassit mukana. Siispä pari viime päivää on mennyt kevyemmin. Lialla oli toissa päivänä kuumetta, huomasin kun iltapäivällä se halusi syliin ja oli tosi kuuma. 38,5 kuumetta mittasin. Seuraava päivä, eli eilen Yuko sitten jäi kotiin Lian kanssa ja minä ja Anna lähdettiin ostoksille Uenon suuntaan.

Eilen aamulla heräsin viimeisenä ja kun tulin alas niin Yuko kertoi että aamiaista ei enään ole jäljellä. No siitä sitten jonkin ajan kuluttua lähdin Annan kanssa liikenteeseen ja ensimmäiseksi paikalliseen kauppaan (konbini = konvinient store eng.) ostamaan kolmioleipiä ja meloni limua, jotka söin bussipysäkilla bussia odottaessa. Matkattiin sitten Akabaneen ja sieltä jatkettiin junalla Uenoon. Uenon ja seuraavan aseman Okachimachin välissä on tunnettu shoppailu paikka. Junaradan alla ja molemmilla puolilla on paljon pieniä kauppoja joista saa kaikenlaista tavaraa tuoreesta kalasta golf-tarvikkeisiin. Etsin sieltä hupparia tuliaisiksi siskon pojille mutta sieltä ei löytynyt sopivaa. Kalliitakin tuppasivat olemaan. Kävimme paikallisessa Yodobashicamera liikeessä ja siellä ylimmässä kerroksessa olikin kaikkea kivaa. Ostin sieltä 3 radio-ohjattavaa autoa, yksi pieni Annalle ja yksi kaverille joka missasi sen ja yksi tuliaisiksi. Paristot piti ostaa samalla ja yksi jännä ötökkä robotti joka oli pakko ostaa. Sieltä sitten etsittiin paria hupparia mutta tuloksetta. Lopulta päädyimme seitsemän kerroksiseen lelukauppaan joka kuluttiin kerros kerrokselta läpi. Mukaan tarttui taas tuomisia Suomeen.

Kun tulimme kotiin niin Lialla oli vielä kuumetta ja se oli väsynyt. Kävimme kylvyssä ja menimme illalla nukkumaan.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Jaa mitähän tähänkin nyt kirjottais....

Miksi toi otsikko on niin vaikea keksiä....

No nyt on sitten matkusteltu Japanissa, meinaan maanantaista keskiviikkoon oltiin Kiotossa ja torstai ja perjantai oltiin Disneylandissä.

Meillä on ollut aikamoista onnea mukana koko ajan. Säät on ollut hyviä, tosin tällä viikolla on ollut välillä aika kuuma. Lauantaina taisi olla yli 28 astetta lämmintä. Muuntenkin koko viikko on ollut lämmintä, joka päivä on ollut yli 20 astetta. Monesti junissa ja busseissa on ollut tilaa istua, tosin joskus on ollut todella ahdasta.

Disneylandissa ja Disney Sea:ssä oli aika vähän ihmisiä, siis normaaliin verrattuna. Silti siellä on paljon porukkaa. Pisimmät jonot mitä nähtiin oli 50 min. Normaalisti ne on 1,5 tuntia. Molempiin mentiin heti aamusta ja käytiin eri laitteissa, parhaimmillaan käveltiin sisään suoraan laitteisiin ilman jonottamista. Käytiin kaikissa vuoristoradoissa ja muissa parhaimmissa laitteissa. Joka laitteessa ei pysty käymään päivässä, varmaan pari kolme päivää veisi käydä kaikki laitteet läpi kerran. Alueet on aika isoja ja todella hienosti tehty. Laitteet on tosi mahtavia ja huono puoli onkin siinä että niiden jälkeen kaikki Suomen laitteet ei tunnu enään miltään.

Kaveri lähti tänään takaisin Suomeen. Se tarkoittaa että enään on yksi viikko jäljellä. Huomenna mennään Yukon kavereiden kanssa viettämään iltaa. Tänään käytiin paikallisessa rautakaupassa ostamassa pakkaustarvikkeita koska kaverin koriste pitää lähettää Suomeen postilla ja se pitää pakata paremmin jotta se ei mene rikki. Sen jälkeen käytiin kylässä sukulaisten luona jossa syötiin herkullista ruokaa ja juteltiin.

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Aika kuluu...


No niin, viime kerrasta onkin jo kulunut aikaa. On ollut todella kiireistä aikaa. Joka päivä on mennyt myöhään ja sen jälkeen ei ole enään jaksanut paljoa kirjoitella.

Ollaan käyty Himeji linnassa. Mentiin sinne luotijunalla joka kulki 274 km/h, eli aika haipakkaa. Tsukiji kalatorilla oli eniten ulkomaalaisia turisteja kuin missään muualla. Hamarikyu puutarhassa käytiin juomassa vihreää teetä seremonian ohjeiden mukaan. Oji aseman lähellä puistossa on hieno kirsikka puu alue. Shimbashi kaupunginssa käytiin 47. kerroksessa katselemassa maisemia. Tokyon keskustassa puistossa oli tosi paljon ihmisiä, kuulemma paras puisto koko Tokiossa.

Sakura on nyt Tokyossa tosi mahtava, kaikki kukat on auennut ja puut on tosi kauniita. Ihmisiä on puistoissa tosi paljon, varsinkin viikonloppuna. Ihmiset menevät puistoihin juhlimaan sakuran kukintaa ”Hanami-juhla”. Jotkut varaavat paikan aikaisin aamulla ja myöhemmin tulevat loput. Jotkut istuvat myöhään iltaan asti, juoden ja syöden. Illemmalla sitten porukka on jo humalassa ja laulu raikaa joka puolella. Vaikka puistoissa on paljon ihmisiä ja siellä syödään ja juodaan niin joka paikassa on yllättävän siistiä. Puistoihin on laitettu omat paikat roskille ja kaikki vievät roskansa sinne. Jos kukaan ei veisi roskia pois niin eipä siellä olisi hienon näköistäkään. Suomalaisilla olisi paljon opittavaa Japanilaisilta.

Täällä on tullut käveltyä parissa viikossa varmaan enemmän kuin Suomessa koko vuonna. Jalat on joka päivä ihan poikki ja selkä kipeänä kaikesta kantamisesta. Kamera on käytännössä pakko pitää mukana joka kerta kun joka paikassa on paljon nähtävää. Tähän asti vain kaksi päivää on mennyt niin etten ole ottanut kameraa mukaan, toisena päivänä se kadutti paljon. Kävimme nimittäin ydessä puistossa jossa sakura (kirsikan kukat) oli täysin auennut ja paikalla oli älyttömästi ihmisiä.

Ollaan matkalla kohti Kiotoa jossa ollaan kaksi yötä. Aamulla herättiin kello 5:40 ja lähdettiin liikenteeseen 7:00. Shinkansen lähti klo 9:03 kohti Kiotoa ja nyt on aikaa kirjoittaa tähän vähän tekstiä. Tosin en tiedä koska pääsen laittamaan ne blogiini.


Jep, Kiotossa ollaan ja parissa paikassa käyty. Nyt olen hotellissa ja saan vihdoin päivitettyä blogia. Sori on vähän kestänyt kauan...

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Aika menee


Kuin siivillä täällä. Ollaan käyty monessa eri paikassa joka päivä ja päivät venyvät aika pitkiksi. Ensimmäinen viikko on jo mennyt, onneksi on vielä 3 viikkoa jäljellä :)

Tänään käytiin vähän vaate ostoksilla, täällä on niin paljon enemmän valikoimaa ja paljon kauppoja lähekkäin. Ei tarvi kauan etsiä erilaisia kauppoja .

Huomenna olisi tarkoitus mennä Kamakurassa käymään, siellä en ole vielä käynyt. On kuulemma hieno paikka.

Eilen käytiin kaverin perheen ja Yukon perheen kanssa syömässä Yakiniku-ravintolassa. Ruoka oli tosi hyvää. Ruoka paikkoja on joka nurkalla, mutta kun niistä ei tiedä mitä tai miten kaikissa syödään.

torstai 26. maaliskuuta 2009

Pari päivää tässä nyt on mennyt ja yksi päivä sairastaessa. Lialla on ilmeisesti ollut joku virus joka tarttui ensin Yukoon ja sitten minuun. Molemmilla oli yksi päivä kova vatsatauti. Toinen päivä vielä oli huono mutta kolmantena jo kaikki normaalisti. Yukon vanhemmat ja veli on nyt myös saanut saman taudin, ja he potevat sitä nyt. Eilinen päivä oli mulla jo ok ja me käytiin kaverin kanssa Asakusassa. Harmiksi sinä päivänä satoi vähän vettä. Siellä on iso temppeli ja pitkä ostoskuja.
Sieltä näkyy myös "olut talo" ja toinen hassu talo jossa katolla ihmeellinen "veistos". Kävelimme ostoskujan läpi, jossa on paljon mielenkiintoista tavaraa lähinnä turisteille suunnatu. Sitten kävimme temppelissä ja viereisessä puistossa. Sieltä jatkoimme matkaa temppelialueelta ulos ja kävimme syömässä paikallisessa ravintolassa. Ruoan jälkeen jatkoimme matkaa läihympäristössä ja eksyimme kerran amerikkalaistyyliseen hippi kahvilaan. Kävelimme läpi yhden katetun ostoskadun ja matkasimme yhden temppelin luokse mutta sen ovet oli jo kiinni, joten jatkoimme matkaa takaisin metro asemalle. Minä ja Anna jäimme pois Uenossa ja kävelimme sen puiston läpi katsomassa sakuraa. Olihan siellä jo jonkun verran kukkia tullut mutta ei vielä paljoa. Viikonloppuna siellä on varmasti PALJON ihmisiä.